Eron jälkeen yksin vai yksinäinen

Kun meitä ei enää ole

Pitkän parisuhteen jälkeen yksin jääminen on outo tila. Eräs nainen kuvasi sitä yhtä julmana kokemuksena kuin jos lapsi synnyttyään jätetään kapaloitta yksin sängylle. Se on luonnoton ja kylmä tila sille, joka on aina tottunut jakamaan elämänsä toisen kanssa. Yksin jäävä tuntee itsensä poikkeavaksi ja oudoksi.

Outouden tunne ei tule ensisijaisesti ulkopuolelta vaan ihmisen sisältä. Itse kokee olonsa epänormaaliksi. Parisuhde on ollut normaali tila ja yhtäkkiä oleminen yksin on epänormaali tila. Se on poikkeustila, jota on vaikea hyväksyä tai edes tajuta mitenkään. Voiko epänormaalista tulla ikinä normaalia?

Ihminen ei ole jaguaari

Ihminen ei ole saari, sen olemme oppineet. Ihminen on laumaeläin. Toisin kuin jaguaari, joka välttelee lajitovereitaan. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme osaksi elämäämme. Erossa vähemmän yksin jäävät ne, joilla on lapsia. Enemmän yksin elämänsä kanssa jäävät ne, joilla ei ole lapsia tai lapset ovat lentäneet pesästä. Yksin jääminen haastaa katsomaan, mistä kaikesta elämäni on koostunut ja mistä se nyt koostuu? Yksin jäätyään on pakotettu hankkimaan elämä viimeistään nyt, jos sitä ei ole tullut aikaisemmin hankituksi.

Kun puoliso lähtee, monet kokevat, että koko elämä lähtee samalla oven avauksella. Se on surullinen kokemus, joka vaikeuttaa erosta selviytymistä. Vaikka elämä olisi ollut täyteläistä, poistunut puoliso jättää kuitenkin aukon totuttuun ja se aukko voi tuntua todella merkityksellisen isolta.

Kun ihminen jää yksin tilansa kanssa, herää kysymys, kuka minua nyt tarvitsee? Onko elämälläni mitään merkitystä, jos kukaan ei tarvitse minua? Kun on yhtäkkiä yksin ilman paria maailmassa, jossa monet sosiaaliset tilanteet ovat perustuneet yhteiselle tekemiselle ja näkymiselle, uusi tilanne on pelottava. Laumaeläimestä on tullut tahtomattaan, luontonsa vastaisesti, yksin reviirillään vaeltava jaguaari.

Ero on rankka elämänkoulu

Eron tuoma yksinäisyys voi olla viimein se vaihe elämässä, jossa havahdumme siihen, että elämä pitää rakentaa itselle. Sen voi rakentaa parisuhteelle ja perheelle, mutta se pitää rakentaa niin, että voi allekirjoittaa omat valintansa. Elämä on valintoja koko ajan, mutta valinnat voivat olla hyvin tiedostamattomia. Tiedostamattomat valinnat johtavat helposti siihen, että teemme valintoja muiden tarpeiden mukaan. Puolisot voivat huomaamattaan rakentaa toistensa elämää ja jättäytyä omastaan sivuun. Sivuun jättäytynyt joutuu erossa rakentamaan elämänsä uudelleen. On rankkaa huomata, että on aloitettava alusta vaikka elämän kilometrejä on kertynyt runsaasti. Aika voi olla ajanut ohi lasten hankintaan uuden puolison kanssa. Huoli, miten jaksan alkaa alusta jonkun uuden ihmisen kanssa, jos sellaisen löydän? Miten jaksan ja siedän uuden ihmisen tapoja ja tottumuksia?

Parantaako aika, tottuuko yksinoloon?

Ajalla on iso merkitys eroprosessissa, niin kuin kaikissa elämän kriiseissä. Tosiasia on, että aika etäännyttää kivusta. Aika hoitaa tilannetta ja muuttaa sitä. Kokemuksesta ihmiset kertovat, että yksin olemiseen tottuu. Ja monet kertovat, että pian siitä oppii jopa tykkäämään. Jotkut jopa rakastuvat omaan itselliseen elämäänsä niin paljon, että epäilevät edes haluavansa enää raivata tilaa toiselle ihmiselle. Toiset joutuvat olemaan yksin, koska uutta kumppania ei tunnu löytyvän. Se on kova paikka.

Meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa. Kumppanin haluaminen on luonnollinen, biologinen, tarve. Ihminen kokee itsensä luonnollisesti suhteessa toisen kanssa. Elokuvassa Cast away autiolle saarelle joutunut päähenkilö luo jalkapallosta itselle kumppanin, Wilsonin. Hän piirtää Wilsonille kasvot, jotta hän näkisi ja kokisi toisen ihmisen läsnäolon ja saisi keskustelukumppanin. Päähenkilö käy elokuvassa keskustelua Wilsonin, kuvitteellisen ystävänsä, kanssa.

Parisuhteesta yksin jääminen ei ole jäämistä yksin autiolle saarelle, vaikka se siltä voi aluksi tuntua. Yksin oleminen on ihmisen luonnollinen tila, jonka me haluamme unohtaa niin kuin sen, että joskus kuolemme. Me huijaamme itseämme luulottelemalla, että olemme saumaton osa parisuhdetta, perhettä tai muita meille tärkeitä ihmisiä. Emme halua muistaa, että synnyimme tänne yksin ja lopulta me kuolemme yksin. Kukaan ei mene kanssamme sinne, minne lopulta matkaamme yksin. Ihminen on erillinen, yksi, jonka todellisuuden ero tuo näkyväksi. Yhteen kasvaminen suhteessa ei tarkoita lopullista hitsautumista yhdeksi lihaksi. Ero näyttää, että molemmilla osapuolilla on oma tahto ja persoona. Mielikuva meistä muuttuu todellisuudeksi; minä ja sinä. Mitä minä nyt tahdon ei ehkä ole sitä mitä sinä tahdot- todellisuudeksi.

Yksinäisyydestä oman elämän päärooliin

Erossa on mahdollisuus kasvaa tietoiseksi addiktiivisesta rakkaudesta eli läheisriippuvuudesta. Riippuvuus ei ole rakkautta. Se on riippuvuutta. Yksin jäävän on hyvä kysyä itseltään, mitä minä aikuinen ihminen pelkään tässä uudessa kohdassa? Yksin jääminen nostaa pintaan oman ehkä tiedostamattoman turvattomuuden. Mikä on tämä turvattomuus minussa?

Yksin jääminen pakottaa prosessiin. On tutustuttava itseen ja omiin pelkoihin. Uutta suhdetta ei kannata perustaa oman turvattomuuden hoitamiseen. Yksin jääminen eron jälkeen on tärkeä vaihe, johon kannattaa pysähtyä. Pysähtymällä voi opetella pitämään itsestä ja näkemään itsensä ja oma elämä mielenkiintoisena, johon ei tarvita sisällöntuottajaksi toista ihmistä. Toinen on ainoastaan lahja eli jotakin ylimääräistä hyvää elämään.